Drop us a line...

Send Message
  • en
  • fi
  • ru

Henkilöt

Tapio Riihinen Senior Advisor
Team Coordinator, EBRD SBS Team Russia

Tapio Riihinen on toiminut 20 vuotta Venäjällä ja IVY maissa, puolet pörssiyhtiöiden toimitusjohtajana, toisen puolen liikkeenjohdon konsulttina (ml. Interim Manager).

Vuodesta 2014 hän on toiminut myös Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD:n tiimikoordinaattorina venäläisten pk-yritysten kehitysprojekteissa. Riihisen tehtävänä on identifioida venäläisiä pkt-yrityksiä, jotka ovat sopivia ja halukkaita 12-18 kuukauden mittaiseen konsultointiprojektiin, sekä kutsua hankkeisiin kansainvälisiä eri alojen asiantuntijoita.

Tapio Riihisen missiona on ollut viedä suomalaisen johtamisen vahvoja puolia Venäjällä toimiviin organisaatioihin ja toisaalta kitkeä skandinaavisen johtamiskulttuurin ”yli-demokraattisia” piirteitä, joilla ei voi johtaa Venäjällä tuloksellisesti. Myynnin nopea kasvattaminen on hänen toinen intohimonsa, sitä ei voi kuitenkaan tehdä ennen kuin johtaminen on kunnossa.

    Hänen keskeiset toimialueensa

  • Johdon kehitys- ja koulutushankkeet ylimmälle johdolle Venäjällä (Pankit, telecom, elintarviketeollisuus, polttoaineet, rakennusliikkeet, rakennusmateriaaliteollisuus)
  • Myynnin kehitys Venäjän markkinajohtaja-yrityksissä (rakennusmateriaalit, teräsrakenteet, konevuokraus, elintarvikkeet)
  • Mukana kirjoittamassa väitöskirjaa “FMCG distribution in Russia”.
  • Venäjän liiketoiminnan käynnistyshankkeita, vientimarkkinoiden avaaminen PKT-yrityksille (ELY-keskus kansainvälistymistuki)

Johtajakokemus:

Country Manager, Russia

Country Manager, Russia

General Manager, Russia

General Manager, Russia

Department Manager, Russia and Baltic States

Department Manager, Russia and Baltic States

Area Manager, Dusseldorf

Area Manager, Dusseldorf

Marina Spiridonova
Marina Spiridonova

Marina Spiridonova on ”Grand old Ladymme” Pietarin rakentamisen klusterilla. Marina johti myyntiä ja operaatioita vuosikymmenen alueen kahdella suurimmalla teräsrakenteiden valmistajalla. Konsultoinnissa ja vuokrajohtajana hän on toiminut lukuisten suomalaisten ja kansainvälisten rakentamisen klusterin yritysten kanssa avaamassa ja vahvistamassa yrityksen markkina-asemaa.

    Hänen keskeiset toimialueet ovat

  • tonttien ja rakennusten haku eri käyttötarkoituksiin ja tonttikaupoissa avustaminen
  • teollisuusinvestointien tuki prosessin eri vaiheissa
  • johtamis- ja myyntiprosessin rakentaminen ja kehittäminen
Sanna Riihinen

Sanna Riihinen on kuluttajakäyttäytymisen, brändäyksen, brändien hallinnan sekä uutuustuotteiden lanseerausten osaaja. Hän on ensimmäisenä Venäjällä lanseerannut menestyksellisesti mm. lakritsan ja konseptoinut sen venäläiseen kulttuuriin sopivaksi (Makulaku Metrin laku). Hän on johtanut menestyksellä kosmetiikka-alan globaalien pelureiden myyntiä ja markkinointia Suomessa ja Pohjoismaissa (P&G- Wella, ghd) sekä kemian tukkukauppaa Venäjällä ja IVY-maissa.

    Hänen fokusalueensa ovat

  • venäläinen kuluttaja: segmentointi, hinnoittelu – ostokäyttäytyminen
  • markkinointi, konseptointi
  • kulutustavaran jakeluratkaisut mukaan lukien luksustuotteet
  • uuden liiketoiminnan käynnistys
Sergey Alekshin
Sergey Alekshin

Sergey Alekshin, tuhannen Venäläisjohtajan haastattelija, on tehnyt strategista markkina-analyysia ja asiakaspotentiaalin kartoitusta em. suomalaisyrityksille 10 vuotta. Kymmenien asiakasprojektien tiimoilta hän on haastatellut satoja venäläisiä yritysjohtajia kasvotusten ja tehnyt tuhansia puhelinhaastatteluita lähes kaikilla Suomea koskevilla toimialoilla. Konsulttitapaaminen toimii usein oven avaajana myöhemmille myyntiaktiviteeteille.

    Hänen keskeiset toimialueet:

  • strategiset markkina-analyysit, asiakashaastatteluiden avulla
  • myynti- ja asiakaspotentiaalin kartoitus (puhelinhaastattelut)
  • myyntitapaamisten järjestäminen
Igor Bakalinksiy
Igor Bakalinskiy

Igor on Uralin alueen kansainvälisesti kokeneimpia konsultteja. Hän on vetänyt useita kansainvälisiä kehitysprojekteja Venäjän ja Itävallan, Italian , Saksan ja Englannin välillä. Projektit ovat olleet sekä kansainväisten rahoittajien (TACIS MTP, EC ECUANET, EBRD) että yritysten välisiä.

Igor toimii tällä hetkellä yhteistyössä mm. EBRDn start-up projektien arvioimisessa sekä ”Euro-Asian Technologipark” –organisaatiossa strategiakonsulttina jäsenyritysten kansainvälistymishankkeissa.

Igor on toiminut konsulttina vuodesta 1999. Hänen toiminta-alueensa kattaa koko Uralin, projekteja on ollut myös Siperian ja Keski-Venäjän miljoonakaupungeissa ja kaikissa Uralin suurkaupungeissa. Manageastin kanssa Igor on tehnyt projekteja vuodesta 2013. Igorin toimialoja ovat mm.

  • energiateollisuus
  • konenrakennus
  • telecom
  • valmistava teollisuus
  • rahoitus
Igor Sokolov

Igor Sokolov on kaiken hevosta pienemmän tavaran myynnin ja jakelun erikoismiehemme Venäjällä. 12 vuoden linjajohdon aikana hän rakensi omin käsin useissa regiooneissa globaalien pelureiden markkinajohtajuutta (Colgate Palmolive, Leaf). Konsulttina ja vuokrajohtajana hän on mm. rakentanut alan markkinajohtajan myyntiä Moskovassa ja avannut uusille rakennusmateriaaleille markkinoita koko maassa.

    Hänen toimialueet:

  • myynti, jakelu ja markkinointi-toiminnot jakeluketjussa
  • uuden liiketoiminnan käynnistäminen, hands-on, toiminnon vetäminen mm. vuokrajohtajana
  • promootiotoimintojen suunnittelu ja toteutus
Jari Seikkula
Jari Seikkula

Jari Seikkula tuntee venäläisen valmistavan teollisuuden mm. konepaja, energiaa tuottavat koneet, huonekalu ja muoviteollisuus. Hän on ollut mukana käynnistämässä erilaisia valmistus-projekteja ja hän on vetänyt 2000-luvulla kahta menestyksellistä vientirengasta (Finpro). Renkaiden jäsenyritysten kärki omaa nyt kymmenien miljoonien € tilauskannan.

    Hänen keskeiset toimialueet ovat

  • tuotantotoiminnan käynnistäminen Venäjällä
  • tuotannollisten prosessien kehittäminen Venäjällä
  • tuotantohyödykkeiden myynti Venäjällä

Venäläisillä konsulteillamme on ylempi korkeakoulututkinto, mukaan lukien länsimaisia tutkintoja ja heillä on sujuva englannin kielen taito (Igorilla tyydyttävä). Suomalaiset konsultit työskentelevät Venäjäksi.

Kouluttajat Venäjällä

Lisäksi käytössämme on ansioituneita myynnin ja esimiestoiminnan kouluttajia, jotka yhdessä asiakkaan kanssa kouluttavat halutun osaamisen ja toiminnan kehitystä. Koulutusta edeltää aina konsultointijakso, jonka pohjalta koulutuksen sisältö räätälöidään yrityksen tarpeen mukaan. Emme tarjoa perinteistä Powerpoint-esitelmään perustuvaa koulutusta.