ELY - Hanke Kazakstanin johtamiskoulutus

Tapio Riihinen Consulting Oy (managEast toiminimi) sai

Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 ohjelmasta avustusta selvitysprojektiin

Selvitys ja valmistelu Leadership Academy johtamiskoulutuksen viennistä Kazakstaniin.

Projekti mahdollisti syvällisen perehtymisen aiheeseen, minkä avulla tutkittua uutta liiketoimintaa voidaan käynnistää syksyllä 2023.

 

Kazakstan ja Suomi

Kazakstan on Keski-Aasian johtava valtio ja talous 19 miljoonalla asukkaallaan.  EU on Kazakstanin tärkein kauppakumppani ja sen osuus kasvaa tasaisesti, Kazakstan ei tue Venäjää Ukrainan sodassa mikä nostaa entisestään maan positiota Lännessä.

Kazakstanin talous nojaa suuriin luonnonvaroihin öljy- ja kaasusektorilla sekä kaivannaisteollisuudessa. Maa investoi voimallisesti läntiseen teknologiaan paitsi energiasektorilla myös logistiikkaan, ympäristöteknologiaan, digitalisaatioon ja palveluiden kehittämiseen.

Suomalaisyritysten markkinoillepääsyä tukee Suomen vahva imago laadun ja osaamisen ja kaiken high-techiin liittyvän osalta. Suomi tunnetaan myös koulutuksen kärkimaana mikä edesauttaa edelleen luotettavan kumppanin mainetta.

Vienti Kazakstaniin – managEastin avulla

toimimme maassa yhteistyössä paikallisten konsulttien kanssa yli 20 vuoden kokemuksella. Paikalliset konsulttimme ovat toteuttaneet kymmeniä vientiprojekteja eri toimialoilla, managEast partnerit ovat olleet itse mukana 8 projektissa.

Vienti Kazakstaniin

Selvitämme nopeasti yrityksenne mahdollisuudet aloittaa tai laajentaa vientiä, autamme myös viennin aloittamisen käytännön järjestelyissä kuten paikallisen henkilökunnan rekrytoinnissa.  

Konsulttimme

Suomalaisen viejän on helppo aloittaa toiminta Kazasktanissa maan kehittyneen jakelujärjestelmän kautta.

Asiakkaiden ja kumppanien haku Kazakstanissa  

Löydämme nopeasti parhaat kumppaniehdokkaat viejälle, oli ne sitten maahantuojia, paikallisia edustajia tai agentteja. Hoidamme teidät yhteen valittujen kumppanien kanssa paikan päällä, avustamme tarvittaessa neuvotteluissa .

Myynti, digitaalinen markkinointi, verkkokauppa Kazakstanissa 

Tarvittaessa voimme alkaa hoitaa myös markkinointia ja konkreettista myyntityötä Kazakstanissa. Meillä on laaja verkosto eri toimialojen kokeneita myyjiä. Digitaalinen markkinointi ja verkkokauppa  on toiminnan ydinalueita.

Viennin rahoitus Kazakstanissa

Viennin rahoituksessa autamme viejää käynnistämään vientitoimet ”hands-on” esim ELY:n tai Business Finlandin tuella.

Euroopan Kehitys ja Jälleenrakentamispankin EBRD kautta partnereilla on pääsy erilaisiin yritystietokantoihin, joita voimme hyödyntää niin jakelijoiden identifioinnissa kuin loppuasiakkaiden haussa.